Perhosnäyttely heinäkuussa 2025

Kuva:Minna Puurula

Kukkian luontokeskus organisoi Rautajärven koululla erilaisia näyttelyitä. Viime kesänä näyttelyn teemana oli luonnon monimuotoisuus. Nyt heinäkuussa 2025 tarjolla on perhosnäyttely koko heinäkuun ajan joka päivä klo 10-16.

Kyseessä on valokuvanäyttely, jota täydennetään tietotauluilla ja dia-esityksellä. Näyttelyn ovat yhteistyönä koonneet Arto Tyrni, Hannu Alen ja Tuomo Kuitunen. Näyttelyssä on esillä Luopioisten alueella esiintyviä perhoslajeja aina päiväperhosista koisaperhosiin. 
Näyttelyn kävijät voivat osallistua arvontaan ja voittaa yhden näyttelyssä esiintyvistä tauluista. Arvontaan osallistutaan valitsemalla paikan päällä lempiperhosen kuva ja jättämällä yhteystiedot. Voittaja arvotaan eniten ääniä saaneen perhoskuvan valinneiden kesken 31.7.2025. 

Näyttelyn yhteydessä on tekemistä myös lapsille. Elinympäristötehtävä ohjaa lapset pohtimaan millaisessa ympäristössä mikäkin eliö parhaiten eläisi. Haluaisiko jänis liikkua mieluummin pensaikossa kuin rannalla ja millaisessa ympäristössä ne perhoset parhaiten viihtyvät?
Tämän lisäksi on näyttelyyn liittyvä lyhyt tietovisa, jonka suorittaneille luvassa pieni makea
palkinto. 🍭

Näyttelyyn liittyy myös torstaisin järjestettävät teema-illat: 

3.7 oli vuorossa Pihakirppis ja hankkeen esittelyä.

10.7 Luonnon lumo- hyvinvointi ja terveys-illassa keskitymme luonnon hyvinvointivaikutuksiin ja aistimme luontoa pienen kevyen kävelyn muodossa. Illan toteuttaa työssäoppijamme Sami Niemi yhteistyössä Kukkian luontokeskuksen kanssa

17.7 Lumoava perhospuutarha-ilta. Mitä voin tehdä omassa pihassani, jotta siitä saataisiin mahdollisimman houkutteleva niin perhosille kuin muillekin pölyttäjille? Miten huolehdin vesitaloudesta kuumina kesinä mahdollisimman tehokkaasti? Ilta toteutetaan yhteistyössä Janette Hiltusen Luonnontuuli-yrityksen kanssa

24.7 Riemullinen lastentapahtuma. Lastentapahtumassa luvassa luontoaiheista askartelua ja leikkejä,  lastentavaroiden vaihtotori periaatteella tuo tullessas-vie mennessäs sekä pientä tarjoilua. Luopioisten MLL

31.7. Kädentaidot- Hurmioidu kasvivärjäyksestä. Millaisia kasveja voi käyttää kankaiden ja lankojen värjäyksessä? Miten värjäys kannattaa tehdä? Mitä voin itse kasvattaa omassa pihassa värjäilyjä varten? Yhteistyössä Jetta Vihlman/ Puolivillasen luontokutsut

Perhosnäyttely luonnollisesti avoinna torstai-iltojen tapahtumien aikana. 

Tule vierailemaan ja viihtymään Rautajärvelle vaikka koko päiväksi. Ruokailut ja kahvittelut hoituu näppärästi toisella puolella tietä sijaitsevassa kahvila-ravintola eloTähkässä ja Hippeläisen sekatavarakaupasta löytyy tarvittavat matkamuistot mainiosta kesäpäivästä. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Dialogin voima

Kukkian luontokeskus-hanke- Yhteisöllisyydellä kohti kestävää luontosuhdetta

Sieni-intoilua