Vieraslajit

 

Vieraslajilla tarkoitetaan kasvi-, eläin- tai muuta eliölajia, jonka leviämistä luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle ihminen on tahattomasti tai tarkoituksella edesauttanut. Vieraslaji on siis ylittänyt luontaiset leviämisesteet, kuten meren, mantereen tai vuoriston, ihmisen myötävaikutuksella ja asettunut alueelle, jonne se ei olisi ilman apua vielä luontaisesti levinnyt.

Kaikki vieraslajit eivät ole haitallisia, mutta haitalliset vieraslajit uhkaavat suomalaista alkuperäistä lajistoa ja luontotyyppejä, voivat aiheuttaa ihmisille terveydellisiä haittoja sekä synnyttävät merkittäviä suoria ja epäsuoria taloudellisia kustannuksia. On arvioitu, että vieraslajien aiheuttamat kustannukset EU:n alueella ovat vuosittain noin 12–20 miljardia euroa. Ilmastonmuutoksen myötä vieraslajien haitat tulevat Suomessa todennäköisesti lisääntymään.

Vieraslajeja esiintyy sekä kasveissa että eläimissä, ja niiden vaikutukset vaihtelevat lähes harmittomista vakavasti haitallisiin. Suomessa tunnettuja haitallisia vieraslajeja ovat kasveista esimerkiksi komealupiini ja jättiputki sekä nisäkkäistä supikoira ja minkki. Näiden lajien torjunta vaatii usein aktiivisia ja pitkäjänteisiä toimia.

Komealupiini on alun perin tuotu puutarhakasviksi, josta se on levinnyt luontoon. Se kilpailee erityisesti uhanalaisten niittykasvien kanssa samoista kasvupaikoista ja on siksi merkittävä uhka perinneympäristöille. Komealupiinin rehevöittämillä kasvupaikoilla menestyvät voimakaskasvuiset lajit, jolloin niittykasvit ja niihin sidoksissa olevat hyönteiset joutuvat väistymään esimerkiksi tienpientareilta. Lupiini kilpailee myös pölyttäjistä alkuperäisten kasvien kanssa. Sen siitepöly sisältää myrkyllistä alkaloidia, lupaniinia, joka voi haitata kimalaisten lisääntymistä.

Komealupiini vaikuttaa lisäksi paikallisiin päiväperhospopulaatioihin, sillä se ei kelpaa ravintokasviksi perhostoukille eikä aikuisille perhosille. Tutkimuksissa on havaittu, että lupiinin runsas esiintyminen vähentää hyönteisten kokonaismäärää ja vaikuttaa erityisen haitallisesti kovakuoriaisiin, kaksisiipisiin, perhosiin ja muurahaisiin.

Myös jättiputket on alun perin tuotu Suomeen puutarhakasveiksi. Suomessa on tavattu erityisesti Kaukasian jättiputkea ja Armenian jättiputkea. Lajit ovat keskenään hyvin samannäköisiä, ja niiden erottaminen toisistaan on vaikeaa jopa asiantuntijoille, minkä vuoksi niistä puhutaan usein yleisnimellä jättiputki. Kasvi erottuu kuitenkin selvästi muista putkikasveista suuren kokonsa ja lehtiensä perusteella, ja se on melko helppo tunnistaa, kun siihen on kerran tutustunut. Jättiputken varsi voi olla halkaisijaltaan jopa kymmenen senttimetriä, ja siinä on usein punaruskeita pilkkuja tai laikkuja. Kukinto on vaalea, monihaarainen kerrannaissarja, joka voi kasvaa jopa puolen metrin levyiseksi.

Jättiputket aiheuttavat vakavaa terveydellistä haittaa ihmisille. Kasvineste reagoi auringonvalon kanssa ja voi iholle joutuessaan aiheuttaa vakavia, palovamman kaltaisia iho-oireita, jotka paranevat hitaasti ja voivat jäädä pysyviksi. Herkät ihmiset voivat saada allergisia oireita tai hengenahdistusta jo pelkästä kasvuston läheisyydessä oleskelusta. Laajoina kasvustoina jättiputket heikentävät myös luonnon monimuotoisuutta ja estävät alueiden turvallisen käytön.

Sekä komealupiinin että jättiputken hävittäminen on työlästä. Komealupiinin kasvustoja voidaan torjua niittämällä useita kertoja kesässä tai kaivamalla kasvit juurineen maasta. Lupiinin siemenet säilyvät maassa itämiskykyisinä useita vuosia, joten torjunta vaatii pitkäjänteisyyttä. Jättiputken yksittäiset kasvit on helpointa poistaa kaivamalla. Jättiputkia käsiteltäessä suojavaatetus sekä hengitys- ja silmäsuojat ovat välttämättömiä. Molempien lajien kasvinjäte tulee pakata jätesäkkeihin ja toimittaa jäteasemalle sekajätteeseen tai kunnan ohjeiden mukaiseen vieraslajien keruupisteeseen.

Minkki kuuluu pieniin näätäeläimiin ja on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Se tuotiin Suomeen alun perin turkiseläimeksi, mutta levisi nopeasti luontoon tarhakarkulaisten kautta. Ensimmäiset havainnot luonnonvaraisista minkeistä tehtiin Suomessa vuonna 1932. Muutamassa vuosikymmenessä laji levittäytyi lähes koko Fennoskandiaan, mihin vaikuttivat osaltaan myös Neuvostoliiton alueella, erityisesti Karjalassa ja Kuolan niemimaalla, tehdyt istutukset vuosina 1934–1965. Minkki on erittäin sopeutuvainen ja käyttää ravintonaan muun muassa linnunpoikasia ja -munia, aikuisia lintuja, matelijoita, sammakkoeläimiä, piennisäkkäitä, kaloja, raatoja sekä myös marjoja ja sieniä. Emolintujen saalistaminen voi olla pesimäkantojen kannalta jopa poikasten syömistä haitallisempaa.

Supikoira on alun perin kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Suomeen se tuotiin aluksi tarhoihin turkiseläimeksi, mutta nykyinen luonnonvarainen kanta on peräisin itärajan yli entisen Neuvostoliiton alueelta levittäytyneistä yksilöistä. Supikoira aiheuttaa haittaa luonnon monimuotoisuudelle saalistamalla muun muassa maassa pesivien lintujen munia ja poikasia sekä kilpailemalla ravinnosta alkuperäisten lajien kanssa.

Supikoiralla ja minkillä on Suomessa joitakin luontaisia vihollisia, mutta ne eivät yksin riitä säätelemään kantoja tehokkaasti. Supikoiraa saalistavat ajoittain suuret pedot, kuten susi, ilves ja ahma, ja myös suuret petolinnut voivat saalistaa nuoria yksilöitä. Minkille merkittävin luontainen vihollinen ja kilpailija on saukko, jonka paluu monille vesistöille on paikoin vähentänyt minkkikantoja. Lisäksi kettu, ilves ja petolinnut saalistavat minkkejä. Molemmat lajit lisääntyvät kuitenkin nopeasti ja sopeutuvat hyvin erilaisiin elinympäristöihin, minkä vuoksi luonnollinen saalistus ei yksin riitä pitämään niiden määriä kurissa. Tämän vuoksi ihmisen harjoittama pyynti on keskeinen keino haitallisten vieraslajien leviämisen rajoittamisessa. Kukkian suojeluyhdistys on yhteistyössä alueen metsästysseurojen ja riistanhoitoyhdistyksen kanssa koonnut Kukkian ympärille yhteyshenkilöverkoston, jolta voi lainata kalustoa sekä saada opastusta minkkien ja supikoirien eettiseen ja oikeaoppiseen pyyntiin. Lisätietoja ja loukkujen lainausta voi tiedustella osoitteesta info@kukkiansuojeluyhdistys.fi.

Tulokaslaji eroaa vieraslajista siten, että se on levinnyt uudelle alueelle luonnollisesti ilman ihmisen myötävaikutusta. Ilmastonmuutos on lisännyt tulokaslajien määrää, kun lämpenevät olosuhteet mahdollistavat lajien leviämisen yhä pohjoisemmaksi. Tulokaslajit eivät lähtökohtaisesti ole haitallisia, vaan ne ovat osa luonnon omaa muutosta ja sopeutumista.

Joskus myös alkuperäinen laji voi muuttuneissa olosuhteissa aiheuttaa haitallisia vaikutuksia. Kuusia tuhoavat kaarnakuoriaiset, kuten kirjanpainaja, eivät ole vieras- tai tulokaslajeja, vaan ne kuuluvat Suomen luontaiseen metsälajistoon. Ne ovat aina olleet osa kuusimetsien ekosysteemiä ja osallistuneet luonnon kiertokulkuun hajottamalla heikentyneitä puita. Viime vuosina niiden aiheuttamat tuhot ovat kuitenkin lisääntyneet merkittävästi ilmastonmuutoksen seurauksena. Lämpimämmät kesät, kuivuus ja myrskyt heikentävät kuusia ja luovat kuoriaisille otolliset lisääntymisolosuhteet. Kyse ei siis ole uudesta tai vieraasta lajista, vaan alkuperäisestä lajista, jonka vaikutukset ovat voimistuneet muuttuneissa ympäristöoloissa.

Kukkian luontokeskus ja muut toimijat järjestävät kevään ja kesän aikana haitallisten kasvivieraslajien poistotalkoita. Ajankohtaisista tapahtumista voi seurata ilmoittelua osoitteessa kukkialle.fi/luontokeskus/tapahtumat sekä sosiaalisessa mediassa tilillä @kukkianluontokeskus. Mukaan ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat toimia luonnon monimuotoisuuden hyväksi.