Sieni-intoilua

 

Toiset rakastavat ja toiset vihaavat. Sienet on yksi asioista, joka jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Nyt kun metsistä taas löytyy noita aarteita, haluan niistäkin sanasen sanoa.

Itse olen aloittanut sienestämisen jo hyvin pienenä isäni jalanjäljissä. Muistikuvissani keräämme ”kalliosieniä” eli kangasrouskuja, joita kyseisellä lempinimellä kutsuttiin. Monesti olenkin nykyisin miettinyt, että tuon sienen tunnistan näppituntumalla eli kangasrouskulla on ainakin omiin käsiini hyvin omanlaisensa tuntuma. Sienten kerääminen on kuin aarteen etsintää. Ajatus on, että jossain näillä suunnilla niitä saattaisi olla, mutta voi mikä riemu syntyykään, kun löytää keltaisena kiiltevät kanttarellirykelmät tai vaaleanpunaisena kutsuvat karvarouskut. Myös lapsille sienestys on aivan oiva harrastus ja samalla oppii myös niistä sienistä, joihin ei kannata koskea. Sienestämään oppii toki kirjoista oppia hakemalla, mutta parhaiten liikkumalla kokeneen sienestäjän kanssa. Sienestäessä tulee kerätä vain niitä sieniä, jotka varmasti tuntee ja toisaalta täytyy myös tietää niiden oikeasta käsittelystä.

Sienet ovat itsessään kevyttä ravintoa. Keskimäärin energiasisältö on vain 25kcal/100g sieniä. Sienet sisältävät paljon kuituja, kivennäis- ja hivenaineita ja vitamiineista erityisesti D- ja B-vitamiineja. Sienet sisältävät myös sienisokeria, jonka määrä vaihtelee lajista riippuen. Sienisokerin sietokyky on eri ihmisillä erilainen ja toisille paljon sienisokeria sisältävät lajit aiheuttavat helposti vatsanpuruja. Sienisokeria on paljon esimerkiksi herkkutatissa ja kanttarellissa, kun taas suppilovahverossa edellisiin verrattuna hyvin vähän. Sienet ottavat ravinteita kasvualustastaan ja näin ollen niistä on erityisesti rautaa, sinkkiä, seleeniä ja kaliumia.

Säteilyturvakeskus järjestää heinäkuun alusta marraskuun loppuun kestävän ruokasienien mittauskampanjan. Kampanjassa Säteilyturvakeskus (STUK) selvittää sienten radioaktiivisen cesiumin (Cs-137) pitoisuuksia ja pitoisuuseroja maan eri osissa ja eri sienilajeissa. Tulokset valmistuvat porrastetusti sieninäytteiden määrästä riippuen ja ovat valmiina viimeistään huhtikuussa 2026. Suomessa luonnossa esiintyvä cesium-137, on peräisin pääasiassa Tshernobylin onnettomuudesta (1986). Maataloustuotteissa näiden aineiden pitoisuudet ovat erittäin pienet, mutta muutamissa sienilajeissa cesiumia esiintyy vielä paikoitellen melko korkeinakin pitoisuuksina. Pitoisuudet vaihtelevat huomattavasti muun muassa laskeuman leviämisajankohdan ja sienilajien ominaisuuksien mukaan.

Sienissä esiintyvät cesiumpitoisuudet ovat laskeneet 40 vuodessa. Cesiumsuosituksen raja-arvo on 600 becquereliä kiloa kohti. Vaikka ylityksiä sienistä ajoittain löytyykin, niin niistä tulee reilusti alle prosentti suomalaisen vuosittaisesta säteilyannoksesta. Sieniä voi siis turvallisesti kerätä ja nauttia. Sienten käsittelyllä voi poistaa cesiumia, vaikka säteilyn takia käsittely ei olekaan välttämätöntä. Sitä voidaan vähentää liottamalla tai keittämällä sieniä vedessä. Suuri osa cesiumista siirtyy veteen, joka kaadetaan pois ruoanlaiton yhteydessä. Käsittely poistaa jopa 70–90 prosenttia cesiumista.

Kukkian luontokeskuksella on vielä tulossa sieniretki syyskuulle, jonka aikana pyritään keräämään myös litran näyte tähän tutkimukseen. Kuka tahansa voi osallistua kampanjaan yksityishenkilönä ja lähettää sieninäytteen tutkittavaksi. Lisäohjeet löytyvät sivulta https://stuk.fi/sienet-2025-kampanja ja luontokeskuksen sieniretken tiedot kukkialle.fi/luontokeskus/tapahtumat sivulta.

Sieniä voi käyttää monenlaisessa ruoanvalmistuksessa, mutta yksi omista suosikeistani on sienisuola. Sienisuola on yksinkertaisesti kuivattuja sieniä ja merisuolaa hienonnettuna. Sienten ja suolan määrää voi vaihdella oman maun ja sienilajikkeet mukaan, mutta perusohjeena n.20g kuivattuja sieniä/1 dl merisuolaa hienonnetaan joko morttelissa tai tehosekoittimessa. Sienisuola sopii kaikenlaiseen maustamiseen vahvan umamisuutensa vuoksi. Hyvinä maustesieninä toimivat esimerkiksi suppilovahvero ja mustatorvisieni.

Sienestysintoa kaikille!