Pihkasta

Luonnontuotteiden kysyntä on kasvussa sekä Suomessa että kansainvälisesti. Kysyntää on perinteisten sienten ja marjojen lisäksi myös muille luonnontuotteille kuten kuusenkerkälle, suopursulle, kihokille, kuivatulle koivunlehdelle, katajanmarjalle, kuusenpihkalle, leikkohavulle, pakurille ja mahlalle. Metsänomistajalle tämä antaa mahdollisuuden metsien monikäytölle joko keräämällä itse tuotteita tai vuokraamalla metsä-aluetta kerääjille. 

Pihka on eteeristen öljyjen ja hartsien seos, jota virtaa havupuiden nestekierron mukana rungossa, oksissa ja neulasissa. Kun puun runko vaurioituu vaikka oksan katketessa, puu muodostaa pihkan avulla vauriokohtaan kerroksen, joka suojaa sitä mm. hyönteisiltä ja bakteereilta. Pihka on tuoreena tahmeaa, mutta eteeristen öljyjen haihduttua ja ilman vaikutuksesta se kovettuu ajan myötä pisaroiksi ja massaksi.

Erityisesti kuusenpihka on antiseptinen, tulehduksia vähentävä ja ihon uusiutumista nopeuttava luonnontuote. Pihkavoidetta on käytetty kansanlääkinnässä muun muassa hyttysenpistoihin, haavoihin, tulehduksiin ja palovammoihin. Sitä voidaan käyttää myös kuiviin kantapäihin tai kynsinauhoihin, kynsisieneen, huuliherpekseen, finneihin, ihottumiin tai vetämään tikkua pois ihosta. Pihkan teho on tieteellisesti todistettua ja sitä käytetään sairaaloissa ja terveyskeskuksissakin mm. tulehtuneiden leikkaushaavojen hoidossa.

Pihkaa voidaan kerätä puista kahdella tavalla: aktiivipihkana tai passiivipihkana. Aktiivipihka tarkoittaa sitä, että puuhun tehdään tarkoituksella viiltoja ja viilloista valunut pihka kerätään talteen. Pihkan valutus aloitetaan kasvukauden kynnyksellä huhti-kesäkuussa riippuen lämpötiloista. Aktiivisimmillaan pihka valuu yli 14- asteen lämpötilassa ja lakkaa kun lämpötila laskee alle 7- asteeseen. Keruuta jatketaan kesän yli kunnes sää taas viilenee. Passiivipihkasta puhutaan silloin kun pihka kerätään luonnollisesti vauroituneista puista rapsuttamalla ja sitä voi käytännössä kerätä ympäri vuoden. Passiivipihkan keruu ei vahingoita puuta, joten se on yksi monista metsien monikäytön tavoista ja mahdollisuus lisätulolle metsänomistajalle.

On hyvä kuitenkin muistaa, että oli tapa sitten kumpi vain, pihkan kerääminen ei kuulu jokaisenoikeuksiin vaan vaatii aina maanomistajan luvan.  

Pihkasalvaa myydään apteekissa, mutta sen valmistaminen onnistuu myös kotona. Yksinkertaisesti sanottuna pihka liuotetaan haluttuun öljyyn ja siihen lisätään vaha, jotta saadaan voideltava tuote. Entisaikoina öljynä käytettiin saatavilla olevaa rasvaa kuten silavaa, poron rasvaa tai voita, mutta öljy säilyy härskiintymättä paremmin. Edullisimmillaan salvan valmistaa rypsi- tai oliiviöljystä. Itse olen suosinut oliiviöljyä, koska se ei mielestäni tuoksu valmiissa tuotteessa yhtä voimakkaalle kuin rypsi. Myös hamppuöljy voisi olla hyvä kotimainen vaihtoehto. Vahana voi käyttää kosmetiikkalaatuista mehiläisvahaa ja pihkaa voi myös sekoittaa valkovaseliiniin. Pihkaiset palat sulatetaan öljyn sekaan. Määrää arvioitaessa on otettava huomioon pihkan sisältämä puuaines, jos käytetään rapsutettua passiivipihkaa.  Pihka tahmaa astian käyttökelvottomaksi, joten kotioloissa sulatukseen voi käyttää vaikka vanhaa säilykepurkkia. Pihkainen öljy valutetaan harsokankaan läpi kattilaan ja siihen lisätään mehiläisvaha. Tämän jälkeen salva on valmis purkitettavaksi.

Pihkasalvasta tehdään noin 10-20% pihkaa sisältävä, koska tutkimusten mukaan teho ei suuremmilla pitoisuuksilla enää kasva ja myös salvan sisältämälle hartsille herkistyminen tapahtuu helpommin. Pihkavoide ei siis sovi hartsiallergikoille ja sitä ei tule käyttää jatkuvasti juurikin tuon hartsille herkistymisen vuoksi.

Reseptin pihkavoiteen valmistamiseen löydät esimerkiksi täältä: https://www.pohjoisestaluonnosta.fi/blogi/pihkavoide-ohje